Lehdistötiedote 26.6.2015

Uudet TiksPac -asemat puhtaamman luonnon puolesta. Raaseporin kaupunki on ottanut käyttöönsä 20 TiksPac -asemaa, joista koiranomistajat voivat saada pussin koiransa jätöksen keräämiseen kaupungin puistoista ja kävelyreiteiltä. Ilmaiset pussit tulee hävittää käytön jälkeen yleiseen tai omaan jäteastiaan. Asemat toteutetaan yhteistyössä koko pohjolassa ympäristö- ja luontoalalla toimivan TiksPac -yrityksen sekä 18 paikallisen sponsorin kanssa, jotka tukevat konseptia puhtaista julkisista tiloista, Clean Public Rooms.

 

Uudet asemat sijaitsevat Raaseporissa 20 eri paikassa. Raaseporin kaupungin vastaavan puistopäällikön Joakim Mäkelän mukaan kyseisille asemille on ollut kysyntää. – Yksi syy siihen, miksi lähdimme mukaan tähän konseptiin, on se, että halusimme tehdä koiranomistajille helpommaksi siivota koiran jätökset, vaikka mukana ei olisikaan omaa pussia, sanoo Mäkelä.

Samalla Mäkelä toivoo, että tämä vaikuttaisi ihmisten yleiseen asenteeseen roskaamista kohtaan. – On tärkeätä kannustaa ihmisiä ajattelemaan ympäristöä ja siihen, että roskaaminen ei ole hyväksyttyä. Tällä tavalla jokainen meistä voi edesauttaa kaupungissa viihtymiseen. Viheralueet ovat kaikkia varten, ja yhdessä kaupungin sekä yrittäjien ja käyttäjien kanssa voimme myönteisessä hengessä onnistua tässä, korostaa Mäkelä.

Asemat on sijoitettu kaupungin laaja maa-alue huomioon ottaen. – Lisäksi olemme valinneet paikat siten, että niistä olisi eniten hyötyä, lisää Mäkelä. Puisto-osasto vastaa pussien lisäämisestä. Jos pussit pääsevät loppumaan, voi soittaa asemassa olevaan numeroon, puh. 019 289 2000 (vaihde), ja pyytää yhdistämään puistoyksikköön tai lähettää sähköposti osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

TiksPac -asemia koristaa kuva Raaseporissa asuvasta Tindra-koirasta. Kaikki koiran-omistajat ja muut asiasta kiinnostuneet saavat mielellään lähteä maastoon ja tutustua paikan päällä liitteessä mainittuihin asemiin.

Seuraavat yritykset ja organisaatiot ovat osallistuneet asemien sponsorointiin: Fastighetsservice Aureus Oy Ab, Billnäs Bokföring Ab, Oy Soya Ab, Oy BD-Auto Ab, Tammisaaren luontokeskus, Tammisaaren Säästöpankki, Oy Hårologi Finland Ab, Oy BN Bilservice Ab, Tammisaaren Marine Oy, Fiskars Garden Oy Ab, Backers Baker Ab, Sydweb Oy, Axxell Utbildning Ab, Ruukin eläinlääkärit, Oy Fincirk Ab, Nordea Pankki Suomi Oyj, Tammisaaren Energia Oy ja Rasmet Steel Oy Ab.

Lisätietoja antavat:
viheraluesuunnittelija Maria Eriksson, Raaseporin kaupunki, puh. 019 289 3866
tiedottaja Marie Sandberg, Raaseporin kaupunki, puh. 019 289 2112